Taustaa

Blogini kertoo sateenkaarilurieni Kukan ja Wallen pesinnästä

Kukka (naaras) Walle (koiras) ovat Sateenkaarilureja (Trichoglossus Heamatodus). Kummatkin ovat tulleet minulle nuorina, vielä mustanokkaisena Ruotsista. Kukka on 9-10 vuotias ja Walle on syntynyt -08 alku vuodesta. Linnut asuvat yläkertamme lintuhuoneessa aviaariossa. Huoneessa on myös Siniotsa Amatsonimme Muru ja Lilo. Lureilla on aviaariossaan pesäpönttö johon Kukka on aiempina vuosina häkissä asuessaan muninut, mutta nykyään se ei käy, vaan Kukka munii lattialle pellava kuivikkeiden päälle. Olen yrittänyt muutella pöntön paikkaa, mutta se ei ole tehnyt siittä yhtään kiinnostavampaa. Huoneessa on myös valvonta kamera jonka avulla voimme seurata pesimistä alakerran tietokoneelta häiritsemättä lintuja.



26.5.2011

Heti kun laitan blogin kesälomalle niin rupeaa tapahtumaan.. 25.5 eli kolme päivää sitten aviaarion taka nurkkaan oli munittu muna. Eilen nurkkaan oli ilmestynyt toinen muna. Munat ovat saaneet olla enimmäkseen rauhassa tai ainakaan en ole nähnyt kenenkään niitä hautovan ennen tätä päivää. Tänään Viiru on hautonut munia eli vaikuttaisi siltä, että Viiru on emä ja Walle olisi munien ( ja myös Viirun) isä. Vitsin vitsi.. Eihän tässä auta kuin keittää munat.

Olen nähnyt Viirun ja Wallen parittelevan, mutta Viiru on kuitenkin vasta n. 10 kk eli en vielä olisi odottanut munia. Kylläkin yksi ruotsalainen kasvattaja aikoinaan puhui että Sattarit olisivat sukukypsiä 7 kk ikäisenä.

20.4.2011

On taas kulunut aikaa kun viimmes olen mitään kirjoitellut. Hiljaista on pitänyt, kun oikeastaan mitään ihmeempiä ei meidän lintumaailmassa ole tapahtunut. Viiru ja Feenix ovat jo aikuisen kokoisia. Walle viihtyy edelleen Viirun kanssa ja Feenix emonsa Kukan kanssa.

Niin, onhan tässä yhden suuremman pulman saanut ratkaistua. Eli miten estää Kukan jatkuva muniminen.
Ratkaisu tähän pulmaan tuli kuin itsestään. Eli Kukan munimishalut ovat minimissään kunhan pidän vaan poikaset emojen kanssa samassa aviaariossa. Näillä näkymin pidän poikaset emojensa kanssa ainakin ensi syksyyn tai jopa kevääseen 2012 asti.

Tämä blogi saa  myös olla enimmäkseen lepotilassa siihen asti kunnes poikaset muuttavat pois emojen aviaariosta tai tulee uusi poikue.

Nyt ulos kevääseen.. :)


9.1.2011

Tuntuu siltä, että linnuille on vasta nytten tullut talvi. Amatsonit istuskelevat vierekkäin ja sukivat toisiaan rauhallisesti ja jopa Walle meidän hormooni hirmu on hieman rauhoittunut. Nykyään lintuhuoneessa pystyy rauhotttumaan ja lukemaan vaikka kirjaa. Tänään huomasin, että Viiru hieman aristaa toista jalkaansa. Jalka näyttää ihan normaalilta ja kyllä Viiru sitä käyttääkin, mutta välillä nostaa sen ylös. Myös pää alaspäin riippuessa se käyttää vain toista jalkaa. Pitää seurailla.. On muuten aika hauskan näköistä kun koko Luri perhe yksissä tuumin yrittää hajoittaa kananmunakennoa päästäkseen käsiksi sen sisälle laitettuihin kuorettomiin auringonkukan siemeniin. Lureillahan ei tuo nokan käyttö ole yhtä tuhoisan tehokasta kuin monilla muilla papukaijoilla. Ne kääntelevät ja pyörittelevät kennoa saadakseen siemenet ulos pienestä reijästä jonka minä aloitin ja ne hieman saivat suurennettua. :)