Taustaa

Blogini kertoo sateenkaarilurieni Kukan ja Wallen pesinnästä

Kukka (naaras) Walle (koiras) ovat Sateenkaarilureja (Trichoglossus Heamatodus). Kummatkin ovat tulleet minulle nuorina, vielä mustanokkaisena Ruotsista. Kukka on 9-10 vuotias ja Walle on syntynyt -08 alku vuodesta. Linnut asuvat yläkertamme lintuhuoneessa aviaariossa. Huoneessa on myös Siniotsa Amatsonimme Muru ja Lilo. Lureilla on aviaariossaan pesäpönttö johon Kukka on aiempina vuosina häkissä asuessaan muninut, mutta nykyään se ei käy, vaan Kukka munii lattialle pellava kuivikkeiden päälle. Olen yrittänyt muutella pöntön paikkaa, mutta se ei ole tehnyt siittä yhtään kiinnostavampaa. Huoneessa on myös valvonta kamera jonka avulla voimme seurata pesimistä alakerran tietokoneelta häiritsemättä lintuja.



23.8.2010

Meillä on ollut hieman tietokone ongelmia ja en ole päässyt tännekkään kirjoittelemaan..
Poikaset ovat kehittyneet hurjaa vauhtia. Ne liikkuvat jo lattialla noin metrin säteellä pesästä. Olen jo ristinyt toisen poikasen Viiruksi koska sillä on yhtä keltainen niskaviiru kuin Wallella. Oma veikkaukseni on, että Viiru olisi koiras ja toinen poikanen naaras. Viiru on huomattavasti eloisampi kuin toinen poikanen ja se jo kovasti harjottelee lentämään. On hauskan näköistä kun siivet käyvät tuhatta ja sataa, mutta tulos on vain pieni hyppy.

18.8.2010

Tässä tänään otettu kuva poikasista. Joka päivä ne näyttävät enempi aikuisilta. Poikasten mustat silmät näyttävät kamalan suurilta verrattuna aikuisten silmiin. Aikuisillahan on punaiset silmät. Lempi asento näyttää olevan nokka nurkkaan päin ja siksi en ole onnistunut saamaan vielä kuvaa poikasten hienosta punaisesta rinnasta.

16.8.2010

Laitoin tänään hieman kyselyä josko löytäisin poikasille jostain avorenkaat. Turha niitä on DNA- testatakkaan ennen kuin niillä on renkaat jalassa, sen verran saman näköisiä ovat. Nyt kyllä on hieman alkanut näyttää, että toisella poikasella olisi voimakkaampi keltainen viiru niskassa, mutta vielä ei pysty sanomaan muuttuuko toisenkin viiva tummemman keltaiseksi.

12.8.2010

Nektonit tuli saksasta. Tasan viikko meni ja kolmen kilon kokonaishinnaksi tuli 79 e josta 17 e on postimaksuja. Hevin syönti on edelleen tosi vähäistä. Tänään oli sentään hiemän syöty tai ainakin piperretty omenaa paloiksi vesikuppiin.

11.8.2010

Linnut syövät nykyään tosi paljon. Taas alkaa olla ruoka lopussa. Tilasimme viimeviikon torstaina Saksasta 3 kg Nektonia. Saisi jo tulla, ettei tarvi ostaa kalliilla täältä Suomesta. Tässä tämänpäiväinen kuva linnuista. Joka päivä tulee lisää höyhenpeitettä.

9.8.2010

Vaihdoin tänään lurien pohjamateriaalit. Aluksi poikaset olivat hieman pelokkaan näköisiä kun menin aviaarioon pikku lapion  ja jätesäkin kanssa. Vaihdoin muuten koko aviaarion pellava kuivikkeet, mutta poikasten alle jätin vanhat kuivikkeet. Kun olin kymmenisen minuuttia aviaariota siivoillut huomasin, että poikaset olivat jo täydessä unessa. Poikaset heräsivät vasta kun rupesin levittämään uusia kuivikkeita. Myöhemmin huomasin, että toisella poikasella oli toinen silmä kiinni. Eihän siinä taas muu auttanut kun ottaa poikanen käteen ja tutkia. Huomasin, että poikasella oli roska ( mahdollisesti pellavat pölisseet vaihdon yhteydessä) silmässä. Sain roskan pois kun pyyhein silmää kostealla pumpulilla.
Niin vielä eilisestä.. Yläkerran palohälytin oli pärähtänyt soimaan. Onneksi mikään ei palanut vaan sen oli laukaissut ilmeisesti tämä savusumu joka tulee tuolta Venäjältä.

8.8.2010

Kyllä eläinperheessä aina tapahtuu.. Tänään olen itse äitiäni katsomassa Oulussa ja mieheni jäi hoitamaan elukoita. Pari tuntia sitten sain soiton kotoa. Wallen jalka renkaaseen oli tarttunut klemmari ja klemmarissa riippui ketju jonka päässä oli tiukulelu. Hitsi vietä, oma moka. Olin ihan unohtanut että yritin viritellä tätä tiukulelua aviaarioon, mutta se sitten unohtui klemmareineen häkkiin. Onneksi virityksen posto oli onnistunut tosi helposti eikä mitään kamalaa ilmeisesti ole kerennyt tapahtumaan. No kun tämä homma oli hoidettu varttitunnin kuluttua tuli toinen soitto. Amatsoni häkkiin oli lentänyt pikkulintu. Voi hurja. Lintu oli tullut hieman raollaan olevasta ikkunasta ja mennyt sitten Amatsonien häkkiin. kuulemma tämä linnun poisto operaatiokin oli sujunut suht helposti, pihan lammikko haavia apuna käyttäen. Tässäpä vielä kuva tästä kamikaze linnusta.

6.8.2010

Tänään taas siivoilin lintuhuonetta. Poikaset eivä ole minuun oikeastaan mitenkään reagoineet varsinkin kun pysyn parin kymmenen cm päässä. Tällä kertaa mukanani oli kuitenkin pesurätti ja kamera. Poikasten reaktio oli aika mielenkiintoinen. Ensin toinen poikanen huomasi tuon kamalan pyyhkeen ja lähti hyökkäilemään sitä päin. Poikanen kulki n. 1,5 m hyökkien  tuota kamalaa pyyhettä kohden. Yritin rauhallisesti puhella ja liikutella pyyhettä rauhallisin liikkein. Lopulta parin pyyhkeeseen osuman jälkeen poikanen jäi paikoulleen katsomaan pyyhettä. Lopetin sitten pyyhkimisen, ettei poikanen turhaa ressaantuisi. No, sitten otin kameran esiin ja silloin toinen poikanen lopetti itsensä sukimisen ja huomasi kameran. Samanlainen hyökkäys operaatio kohdistui nyt tähän kameraan toisen poikasen osalta. Laitoin videon youtubeen kun videoiden lisääminen tänne ei vieläkään onnistu.

http://www.youtube.com/watch?v=phOrglCK1Rw

Taustalla kuuluu kun Muru kyselee kuulumisia :)

5.8.2010

Tänä aamuna taasen kova ruoka piipitys. Linnut saavat  ensimmäisen ruan näin arki aamuisin 7 aikoihin.Vaikka laitan ruoan 3 kertaa päivässä joskus mössö on vähissä jo illalla jo 21 aikoihin, niin kuin oli eilen illalla. En kuitenkaan tehnyt illalla uutta mössö satsia vaan ajattelin, että pärjäävät sitten hunajan voimalla aamu ruokintaan. Vähän kyllä näyttäisi siltä, että hunaja ei oikeen täytä pikkuisten mahoja kunnolla. Eli tämä mössö mistä puhun on Nekton Lori ruokaa joka on täysravinto kaikille papukaijalajeille, jotka syövät pääosin nestemäistä ruokaa kuten kukkanektaria ja kasvimehuja. Nekton sekoitetaan veteen ja tällaisena se ei säily syötävänä kovin monta tuntia. Poikaset ovat jo tosi värikkäitä. Yritän ottaa vielä tänään illalla kuvan niistä.

4.8.2010

Ruokinta kerrat ovat selvästi vähentyneet. Aamulla 6-7 aikoihin kun olen töihin lähdössä ei kuulu enään ruoka piipitystä ja illalla valojen sammuttua on myös hiljaista. Uskon, että emot ruokkivat poikasia kuitenkin yön mittaan. Poikaset saavat joka päivä hieman lisää väriä. Toisella on jo rinnassa pieni punainen höyhen läikkä.

3.8.2010

Poikaset eivät näemmä kauheasti järkyttyneen eilisestä. Vaikka menin ihan viereen niin ne eivät reagoineet mitenkään poikkeavasti. Toinen vain tuijotti ja toinen rupesi nukkumaan. Vieläkin poikaset pää-asiassa nukkuvat ja syövät. Edelleenkään en saa lisättyä videta.

2.8.2010

Eilen jo hieman katsoin, että näyttäisi kuin toisella poikasella olisi jotain nokan päällä, mutta kun tuo näkö ei ole kaikista paras ajattelin, että se on vain varjo jonka nään. Tänää ruppesin katsomaan, että toisella todellakin näyttää olevan aika iso pahkura nokan päällä ja toinen silmäkin kiinni. No eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa poikaset käteen. Kummallekkin oli jäänyt nokan päälle ruokaa ja toisella niin paljon, että se peitti sieraimet ja näemmä haittasi silmää. Puhistin poikaset lämpimään veteen kastetulla pumpulilla. Empäs ole arvannut tällaiseenkaan varautua ja jos poikaset olisivat pöntössä ei tämmöistä välttämättä huomaisi ennen kuin tulisi jotain seurauksia. No huh, huh ja helpotuksen huokaus. Toivottavasti poikaset eivät nyt traumatisoituneet.. Kun vielä viimmeisen tarkastuksen tein niin yrittivät pikkuisen nokkia. Ettei vaan tulisi tästä käsi pelko.. Toivottavasti tämä on vain tätä ensimmäisen poikueen kanssa hermoilua.
Kannattaa käydä katsomassa tällainen linkki

http://www.papukaija.fi/

Hyvä sivusto papukaijan hankintaa ajattelevalle ja myös linnun omistaville. Sieltä löytyy myös hyvä artikkeli käsin ruokinnasta ja poikasen kesyttämisestä.

1.8.2010

Tänään poikaset hieman nahistelivat keskenään. Lintuhuoneessa on pikku kärpäsiä. Varmaan tämä kuumuus lisää osaltaan kärpästen viihtyvyyttä. Ajattelin, että tuoreruokien antamisen jälkeen, noin puolen tunnin kuluttua käyn korjaan "hevit" pois, niin kupissa olevat kuin lattialle heitellyt. Ostettiin myös kärpäsansa. Katsotaan nyt miten se toimii.. Tänäänkin ongelmia videoiden lisäämisessä. :(