Taustaa

Blogini kertoo sateenkaarilurieni Kukan ja Wallen pesinnästä

Kukka (naaras) Walle (koiras) ovat Sateenkaarilureja (Trichoglossus Heamatodus). Kummatkin ovat tulleet minulle nuorina, vielä mustanokkaisena Ruotsista. Kukka on 9-10 vuotias ja Walle on syntynyt -08 alku vuodesta. Linnut asuvat yläkertamme lintuhuoneessa aviaariossa. Huoneessa on myös Siniotsa Amatsonimme Muru ja Lilo. Lureilla on aviaariossaan pesäpönttö johon Kukka on aiempina vuosina häkissä asuessaan muninut, mutta nykyään se ei käy, vaan Kukka munii lattialle pellava kuivikkeiden päälle. Olen yrittänyt muutella pöntön paikkaa, mutta se ei ole tehnyt siittä yhtään kiinnostavampaa. Huoneessa on myös valvonta kamera jonka avulla voimme seurata pesimistä alakerran tietokoneelta häiritsemättä lintuja.



25.10.2010

Tänään kun kurkkasin pesään viimmeinen munakin oli rikottu. Oikeastaan ihan ok homma kun en vielä ole päättänyt mitä teen Viirun ja Feenixinkään kanssa.
Tänään sitten varmistui poikasten sukupuoli. Viiru on naaras ja Feenix koiras. Näin hieman epäilinkin. Feenix yleensä sukii Kukkaa ja Viiru on Wallen kiusattavana tai kyllä Walle välillä ihan nätistikkin hoitaa poikasia.

19.10.2010

Tänään pesässä ei ollut kuin yksi muna. Toinen oli rikkoutunut. Rikkoutunut munakin oli selvästi lähtenyt kehittymään koska pesässä oli kovettunut jo hieman muotoa saanut klöntti.

18.10.2010

Lähetin viimmeviikola höyhenet Viirusta ja Feenixistä  DNA- testiä varten saksaan. Samalla poikaset saivat renkat jalkaansa. Ei ollut varmaan mitenkään mukava kokemus linnuille eikä kyllä minullekkaan. Laitoin hanskat käteen ja otin poikaset kiinni haavilla. Kun lintu oli haavissa peitin sen pään liinalla. Poikaset olivat kyllä suht rauhassa kun rengas laitettiin, mutta höyhenten nyppiminen aiheutti hieman vastaan hangoittelua. Otin kummastakin 3 rinta höyhentä.

13.10.2010

 
Walle ja poikaset lennolla häkin ulkopuolella. Kukka ei enään lähde kauas pesästä. Poikaset pysyttelevät häkin ulkopuolella ollessaan ihan wallen lähellä. Feenixillä on vaikeuksia osata takaisin häkkiin.Se yrittää tunkea itseään takaisin häkkiin verkon läpi. No, eiköhän se pian jo opi miten mennään takaisin.

8.10.2010

Olen pari päivää katsellut, että Kukka on aina välillä käynyt pesässä, mutta en ole kiinnittänyt sitten asiaan enempää huomiota, koska mielestäni myös Walle ja poikaset ovat käyneet pesässä. Tänään sitten siivosin häkit ja siinä menikin pari tuntia. Huomasin, että kylläpä se Kukka käykin aika usein siellä pesässä ja viimme viikolla näin kun Kukka ja Walle parittelivat. No kurkkasin pesään ja siellähän oli KAKSI MUNAA!!
En vielä olisi uusia munia odottanut kun emot edelleen ruokkivat Viirua ja Feenixiä.

1.10.2010

Eilen kun siivoilin häkkiä Viirun sisar, joka on saanut nimekseen Feenix, lensi pois häkistä. Lentto loppui lyhyeen kun seuraavan huoneen ikkuna tuli vastaan. Onneksi Feenix ei loukannut törmäyksessä itseään. No siinä sitten mietin, että miten saan tipusen takaisin häkkiin niin ettei tarvisi säikäyttää siutä yhtään enempää. Vaihtoehtoina oli joko haavi, hätyyttäminen takaisin häkkiin tai kädelle otto. Muut vaihtoehdot olisivat aikas ikäviä eli kokeilin tulisiko se kädelle. Ja ihme kyllä, pienen suostuttelun jälkeen lintu istui kädelläni ja sain vietyä sen takaisin häkkiin. Kyllä on aviaariossa istuminen kannattanut :)