Taustaa

Blogini kertoo sateenkaarilurieni Kukan ja Wallen pesinnästä

Kukka (naaras) Walle (koiras) ovat Sateenkaarilureja (Trichoglossus Heamatodus). Kummatkin ovat tulleet minulle nuorina, vielä mustanokkaisena Ruotsista. Kukka on 9-10 vuotias ja Walle on syntynyt -08 alku vuodesta. Linnut asuvat yläkertamme lintuhuoneessa aviaariossa. Huoneessa on myös Siniotsa Amatsonimme Muru ja Lilo. Lureilla on aviaariossaan pesäpönttö johon Kukka on aiempina vuosina häkissä asuessaan muninut, mutta nykyään se ei käy, vaan Kukka munii lattialle pellava kuivikkeiden päälle. Olen yrittänyt muutella pöntön paikkaa, mutta se ei ole tehnyt siittä yhtään kiinnostavampaa. Huoneessa on myös valvonta kamera jonka avulla voimme seurata pesimistä alakerran tietokoneelta häiritsemättä lintuja.



23.9.2010

rainbow lorikeet's family are eating the bread



Tänään taas herkuteltiin leivällä. Taitaa olla tältä viikolta herkuttelu kiintiö täynnä. Poikaset ovat ruenneet myös pitämään suihkuttelusta. Kun alan suihkuttamaan lintuja alkaa uskomaton älämölö. Kaikki laulavat minkä keuhkoista lähtee ja meno on melkeempä kuin ADHD lasten kokouksessa.

22.9.2010

On se hieno tunne kun lintu ensimmäisen kerran tulee kädelle pyytämättä. Annoin lureille leipää (suuri herkku) kädestä ja pikkuiset myös lensivät heti paikalle.Tietysti siinä oli pientä torailua, että kuka saa olla lähimpänä leipää ja Walle yleensä on ensimmäinen jonossa. Viiru yllättäen olikin sitten kiinnostuneempi minun kädestä kuin leivästä. Viiru tökki kättäni kielellä ja kokeili kynsiä nokalla. Hyvin nätisti Viiru nokkaansa käytti ja vaikka se ottikin nokalla sormesta kiinni niin se ei mitenkään purrut vaan lähinnä puristi. Aikansa kättä tutkittuaan se sitten hyppäsi kädelle seisomaan. Myös toinen pikkuinen tutki kättäni, mutta ei ollut kädestäni yhtä kiinnostunut kuin Viiru.

Kovasti olen miettinyt milloin laittaisin tunnisterenkaat poikasille ja samalla pitäisi ottaa pari rinta höyhentä DNA- testiä varten. Nyt kun poikaset ovat oppineet, että ihmistä/kättä ei tarvi pelätä olisi todella ikävää jos tulisi takapakkia tässä asiassa sen takia, että joutuisin ottamaan ne kiinni. Luultavasti operaatio on linnuille ahdistava ja pelottava minkä seurauksena minä/käsi olisimme pelottavia.

14.9.2010

Näin toisenkin poikasen syövän kupista Nektonia. Tänään myös ensimmäisen kerran poikaset koskivat käteeni. Silloin tällöin annan Lureille kuorittuja auringonkukan siemeniä jonkin kappaleen herkkuna kädestä. Tälläkin kertaa emot lennähtivät heti paikalle, mutta melkeen heti perässä tuli Viiru ja sitten toinenkin poikanen kokeilemaan nokalla siemeniä. Oli kyllä hieno huomata kuinka luottavaisia poikaset ovat minua kohtaan ja kuinka valitsemani kasvatus tyyli "paljon läheisyyttä, mutta ei ahdistavia tilanteita ja koskemista" on tuottanut tulosta.

12.9.2010

Näin Viirun syövän nektonia kupista ja hieman se maisteli hedelmiäkin. Emot kyllä vielä pää-asiassa ruokkivat poikasia. Wallella on nykyään ikävä tapa kiusata poikasia näykkimällä niiiden jalkoja. Walle kiusaa eniten Viirua ja näimpä kun Walle yritti nousta Viirun selkäänkin. Olisikohan Viiru sittenkin naaras ja Walle jo yrittäisi paritella sen kanssa vai onko käytös vaan kiusaamista? Poikasilla ei kyllä näy mitään haavoja, nypittyjä alueita yms. eli ei Walle varmaankaan lujaa näyki. Täytyy seurailla tilannetta.. Poikaset ovat jo aika hyviä lentäjiä ja ylimmällekkin orrelle ne lentävät vaivatta. Hieman kuitenkin on vielä haparointia lentämisessä. Lentäminen ei ole yhtä sulavaa kuin aikuisilla ja kun pikkuiset lentävät kuuluu pörisevä ääni.

6.9.2010



Tänään näin ensimmäisen kerran kun poikaset söivät itse emojen maahan tiputtamia hedelmiä. Lähinnä   "syöminen" oli hedelmä palojen pyörittelyä nokassa ja hedelmän kaappaamista toiselta, mutta edistystä kumminkin. Kummatkin poikaset osaavat jo lentää pieniä pätkiä enimmäkseen vaakasuoraa. Korkeutta ne eivät vielä pyrähdyksiinsä saa.

2.9.2010

                                                                                                                                                             Näin tanään ensimmäisen kerran kun toinen poikasista lensi!! Poikanen kiipesi hamppuköyttä pitkin ylöspäin Wallen perään n. 40 cm ja pyrähti sitten siittä alas suoraan nurkkassa olevaan pesään. Epäilen että lentäjä olisi ollut Viiru se on paljon aktiivisempi kuin toinen poikanen. Näyttäisi, että nykyään Walle olisi pää-asiallinen ruokkija ja poikasten kanssa enemmän tekemisissä.

1.9.2010

Olen viime päivinä ottanut tavaksi istuskella Lurien aviaariossa. En häiritse pikkuisia vaan istun puolittain selkä niihin päin, syötän emoja ja lueskelen. Jospa ne näin huomaisivat, että siltä kammottavan suurelta tyypiltä saa herkkuja ja emotkin menevät sen luokse. Viime aikoina poikaset ovat nimittäin aina lopettaneet omat puuhastelunsa kun olen mennyt yläkertaan ja luikkineet pesä nurkkaansa.